lauantai 23. tammikuuta 2016

Virkkaus: Projekti Peitto - viikko 18 eli omia rivejä



Riville 113 päättyi Sophien Universen "virallinen" osuus ja siitä piti jatkaa peiton kasvattamista omilla suunnitelmilla, koska koko ei ole vielä tarpeeksi iso torkkupeitoksi. Näiden omien rivien jälkeen teen vielä vapaaehtoisen reunuksen ohjeen mukaan (8 kerrosta), mutta en tee neliöitä, joilla voisi peiton muokata suorakaiteen muotoiseksi. Mutta viikko 19 vielä ainakin menee myös omilla riveillä.


Päädyin tekemään paljon helppoa, telkun ääressä menevää pylvästä. Ei tarvitse laskea silmukoita vaan mennä eteenpäin. Jotain pientä oli keksittävä, jotta kokonaisuus ei olisi lopussa tylsä eli tein sivujen keskelle kolme isoa kukkaa mukaellen peitossa jo olevia kukkasia. Lisäksi tein yhden rivin popcorn-kukkarivin, joka on suosikkejani. Päädyin kukissa käyttämään erästä hyvin vaikeaa lankaa eli louhittaren luolan sirkusta. Vyyhdillä lanka oli ihana, mutta sukissa aivan psykedeelinen. Mutta ilokseni huomasin, että virkattuna pylväinä langan kauniit värit pääsevät oikeuksiinsa taas!



Peitto on nyt venyttämättä noin 140cm * 140cm ja venytettynä ehkä 180cm * 180cm. Painoa on kertynyt 1960gr eli maaginen 2kg lähestyy ihan juuri. Rivejä on nyt tehty 122kpl.



1 kommentti: