lauantai 17. toukokuuta 2014

Salainen puutarha

Minun unelmieni puutarha on yllätyksellinen, värikäs, runsas ja hieman salaperäinenkin. Rakastan vahvoja ja kirkkaita värejä. Kun kevät on aluillaan ja takapihani vielä vaisu ja harmaa, täytyy kesän väri-iloittelua siirtää paperille. Art Journal on minulle tapa kokeilla ja harjoitella jotain uutta, hypähtää ehkäpä myös pois omalta mukavuusalueeltani.

Tällä kertaa otin kasan paksua valkoista kopiopaperia ja ensin lähdin leikkimään misteillä ja askartelumaaleilla. Halusin leikkiä iloisilla ja pirteillä väreillä. Askartelumaalit (Americana) levitin painoalustalle (Gelli Plate) ja painoin itselleni erilaisia sivuja. Samaan aikaan kun sivut kuivuivat pohjustin Art Journal-lehtiön sivut. Liimasin ensin musta-valkoisia washi-teippejä sivun pohjalle ja levitin päälle gessoa, jotta kuviot eivät enää näkyneet täysin selkeinä. Leimailin mustalla Archival Inkillä hieman lehtiä taustaan ja laitoin vielä kerroksen gessoa päälle.

Leimasin erilaisilla kukka- ja lehtileimoilla värikkäät paperit ja leikkasin leimakuvat irti. Tein myös vapaalla kädellä mustalla tussilla muutamia kukkasia ja lehtiä sivua varten. Sommittelin kuviot salaperäiseksi puutarhaksi ja liimasi kuviot paksulla gel mediumilla. Vahvistin lopuksi leimakuvia tussilla.

Lopuksi leimasin muutaman perhosen suoraan lehtiöön ja väritin niitä akvarellitusseilla (Distress Marker). Tekstit on kirjoitettu papereille käsin ja liimattu lopuksi sivuun.

Salainen puutarhani on valmis. Nyt miettimään, mitä kukkien siemeniä  ja mukuloita pitäisi esikasvattaa tämän kesän puutarhaani varten...







1 kommentti: