keskiviikko 29. elokuuta 2012

P*skarteluhaaste #152 - Bingo


P*skiksen aika on taas. Tällä kertaa aiheena oli BINGO - iso jee! Etukäteen olin jo vähän suunnitellut aiheeksi tehdä skräppisivuille kansiota ja mietin, saanko aiheen jotenkin sumplittua tähän suuntaan. Bingorivi HARMAA - MAALI - KELTAINEN onneksi sopi oikein hyvin tähän tarkoitukseen eikä ollut edes väriensä puolesta täysin väärä sisältöön nähden.

Kansio rakentui kahdelle A3-kokoiselle (hieman lyhennetty) akvarellilehtiön takakannelle. Päälle tuli täytekerros ja sitten päälikangas. Kangas on ihanan ryppyistä puuvillakangasta, joka on värjätty Dylusions-musteilla (Pure Sunshine ja Yellow) ja harmaalla Glimmer Mistillä. Käytin muutamaa maskia värjäilyssä. Päälle on vielä leimailtu harmaalla Stazonilla kukkia ja perhosia sekä muutama perhonen on leimattu myös valkoisella akryylimaalilla.

Otsikko on kalvon takana suojassa (harmaat kirjaimet) ja kehystetty harmaalla washiteipillä. Hieman mietin miten teippi pysyy tuossa... Kankaat on teipattu harmaalla jeesuteipillä ja sisäpuolella on keltainen OA:n skräppikartonki niitä peittämässä :)

Ensin ajattelin, että en edes halua silittää tuota kangasta, mutta näin kuvassa tuo ryppyisyys ei näytä enää niin hallitulta :D

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen ja iloisen näköinen kansi, olet ollut luovalla päällä :)
    Kysymäsi vauvakuvan löysin täältä:
    http://www.google.fi/imgres?hl=en&sa=X&rlz=1C1WZPD_enFI422FI422&biw=1280&bih=621&tbm=isch&prmd=imvns&tbnid=CiGk4WW7KM7itM:&imgrefurl=http://enchantingbutterfly.blogspot.com/2010/08/baby-prams.html&imgurl=http://4.bp.blogspot.com/_FB9AAxF4tI4/THhZewsOraI/AAAAAAAAA7o/cEeX4-J9qdQ/s1600/Vintage%25252520pram%25252520with%25252520baby%252525202.jpg&w=812&h=511&ei=Kes-UMriGIX24QSt7oGgCA&zoom=1&iact=hc&vpx=909&vpy=322&dur=951&hovh=178&hovw=283&tx=179&ty=79&sig=112467189642514217813&page=1&tbnh=91&tbnw=145&start=0&ndsp=24&ved=1t:429,r:14,s:0,i:129

    VastaaPoista