maanantai 30. heinäkuuta 2012

DT työ: Lauran korttihaaste #46 - mustaa, valkoista, kultaa/hopeaa

Vaihteeksi jotain muuta kuin kortti Lauran haasteeseen. Aihe oli todellinen haaste minulle, sillä en ole kullan ja kimalluksen ystävä, varsinkaan mustan ja valkoisen seurassa.

Lähdin siis tuhoamaan vanhoja varastoja, joskus vuonna miekka ja kirves nimittäin ostin Tiimarista kuviopapereita ja ne eivät lopulta mihinkään päätyneet. Ennen tätä päivää. Tein pienistä papereista taustan skräppisivulle. Mustavalkoisen kaveriksi päätyi siis papereissa ollut hopea. Väripilkkua tarvitsin ja sellaiseksi valikoitui keltainen - tarroja, kukkia ja pääsisäisestä jäänyt höyhennippu.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kierrätysjoulukortti

Kierrätysteema jatkuu. Tällä kertaa taas tapettia, vanhaa pitsiä ja anopin lahjoittamasta kalenterista leikattu kuva. Tällä kertaa kalenterista ei saanut kovinkaan montaa kivanmuotoista kuvaa kortteihin kierrätettyä, mutta yksikin on aina hyvä juttu!

Osallistun tällä kortilla It's all about Vintage and beauty-haasteeseen teemalla "kaikki käy"

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Pienokaiselle

Tämä kortti on täynnä kierrätystä. Taustalla oleva pitsi on vanhaa ja vaalea tapetti on saatu ystävän ylijäämävarastoista. Pitsikehys noukittu kierrätyspöydästä IA12-tapahtumassa ja vauva taas on leimakuvavaihdosta. Taustapaperi silppulaatikosta. Sekalaisesta sopasta tuli yllättävän kaunis kokonaisuus, itse pidän.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Vintageonnitteluja

 Tässä muutama yksinkertainen vintagekortti. Kovasti olen yrittänyt niin silppuja kuin sekalaisia koristeita käyttää pois pöydältä kulkemasta. Alemman kuvan rusetti on värjätty - yllättävän hyvin vaaleansininen rusetti muuntui marjapuuroksi mistin avulla.


torstai 26. heinäkuuta 2012

Vintageonnitteluja

 Muutama romanttinen vintage-kortti.

Ensimmäisessä kortissa on hyödynnetty kierrätystä. Bongasin muutaman tähtikuvioisen kakkupaperin käsityötarvikevaihtotapahtumasta ja yllättäen ne menivät sellaisenaan korttiin. Tähtien kultauskaan ei lopulta näkynyt häiritsevästi ja kakkupaperi päätyi vintagekorttiin.


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Rakkaudesta retkeilyyn

Tämä skräppisivu on jäänyt julkaisematta - kokonaisuus on ollut lähinnä harjoitus. Halusin kokeilla lumiainetta reunoissa - vaikutus ei ollut ihan halutunlainen, sillä en saanut sitä sulautettua riittävästi taustapaperiin. Paperi on sivelty gessolla, halusin kuitenkin jättää pohjan kuvioita näkyviin.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Angry Birds

Tässä skräppisivussa on kokeiltu maskeja (lävistetyt perhoset), mistejä ja leimailua taustapaperin koristelussa. Loppu on suloinen sekamelska runsaamman tyylin harjoittelua.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

DT kortti: Lauran korttihaaste #45 - lävistimet


Lauran korttihaasteessa piti valita kuviolävistimien tai saksien välillä ja minä valitsin lävistimet. Olen silpunnut tuolla Fiskarsin lävistimellä silppuja käyttöön ja nyt pääsin kokeilemaan niitä korttina. Kehys on tehty vapaalla kädellä piirtäen. Tämä sopii minimalistisemman tyylin kannattajalle. Täytyy tehdä vielä kukkaversio, kun myös niitä on tullut lävisteltyä varastoon...

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Romanttinen onnittelukortti

Tässä kortissa on korttipohja kierrätetty taas kerran vanhasta kortista, joka ei sellaisenaan ollutkaan niin hyvä. Irroitin vain yksinkertaiset koristeet pois ja lisäsin uudet koristeet - hyödynsin vain taustapaperin.

Värimaailmaksi valikoitui ruskean ystäväksi vihreä ja valkoinen.Elementit ovat perinteiset: leimakuva, boordi ja pitsi, perhonen ja teksti. Tätä reseptiä olen kyllä toistanut nyt usein, mutta toimii. Huomaan usein leikkaavani kuvat ääriviivojaan myöten irti vaikka voisin niitä stanssailla johonkin kauniiseen muotoon suorakaiteen sijaan.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Hetkellinen tarmonpuuska


Facebook on kyllä koukuttava ja inspiroiva palsta. Siellä askartelunharrastajat vaihtavat lähes livenä ideoita ja siitä tämäkin tuli. Keskustelupalstalle oli linkattu virkattu askartelukassi ja minä sain siitä inspiraation.

Koska minulla on kesken virkkausprojekti, niin päädyin tuhoamaan kankaita kaapinpohjalta. Nämä sekalaiset silppuset ovat jämiä sohvantuunausprojektista. Niistä kuitenkin sai tehtyä askartelukassin.

Kyselin ideoita hyvään kassiin ryhmässä ja niitä tulikin paljon. Kaikkea ei kyllä tässä versiossa ole hyödynnetty :D Kassi tosiaan on tehty vahvasta puuvillakankaasta ja käytin ompelussa vahvistettua lankaa. Eli sen pitäisi kestää.Toivotaan että sangat eivät ole heikko lenkki, koska huomasin että niitä ei voinut ommella jälkikäteen pidemmälle laukun sivuihin taskujen takia (hups...).

Taskuja löytyy paljon ja eri kokoisia. Yhdellä sivulla on kaksi riviä taskuja ja lopuilla kolmella on yksi. Ne olisi kyllä voinut mitoittaa paremminkin, nyt vain pidin huolta että ne ovat eri kokoisia ja yhteen mahtuu 8*8 paperikko (se "otetaan tää vielä kaiken varalta mukaan").

Muuten laukun koko ja muoto määräytyi pääosin tilkkujen koon mukaan. Esim taskuja varten oli vain yksi suikale tuota kukkakangasta ja läpän teinkin toisesta kankaasta. Mitoituksessa hyödynsin kuitenkin paljon käyttämääni cd/dvd-boxia, joita askarteluhuoneestani löytyy useita. Näihin on kansia ja niihin on askartelureissussa hyvä pistää kaikki pieni tavara pienissä muovirasioissa. Myös mistipullot ja mustepullot mahtuvat näihin pystyyn. Korkeus on siis DVD-levyn verran.

Laukkuun mahtuu siis sisälle näitä boxeja kaksi päällekäin ja päätyyn menee vielä paperileikkuri ja vaikka crop-a-dile. Ja väljyyttä on sen verran että päälle, reunoihin ja päätyyn mahtuu vielä jotain, vaikkapa 30*30 papereita ohuissa cropper hopper-muovikansioissa...

Stanssasin vielä heijastinkankaasta parit kukkaset ja nyt on turvallisuuskin huomioitu. Täytyy vielä harkita, lisäänkö hieman kuminauhaa esim sisäpuolelle, jotta tavarat voi sitoa sinne kiinni (esim paperileikkuri.

Eiköhän nyt askartelu reissussa maistu tämän kassin ja trolleyn avulla. Trolleyhin nimittäin nämä laatikot eivät kivasti menneet mukaan.


tiistai 17. heinäkuuta 2012

Perhosia

Heinäkuu on sujunut työpöytää siivoten ja homma tuntuu ihan epätoivoiselta. Paperisilppua löytyy jatkuvasti ja ne pitäisi käyttää pois pyörimästä. Olen kuitenkin saanut kivasti tuhottua mm DCWV:n mariposa-lehtiön jämiä tuhottua ja tässä niistä on eka kortti. Yläosaan on päässyt Inkidon paperia, raaputuskuva ja alaosassa on ihanaa perhospaperia.

Leimakuvan sijaan stanssailin pitkästä aikaa MD stanssilla perhosen ja samalla kokeilin ostamaani 4CC-paperia. Se ainakin stanssautui ihan kivasti ja värjäytyi ok DI musteilla tehdyillä misteillä. Kimallusta tuli hieman reunoihin myös lisättyä.

Osallistun tällä kortilla IA12 haasteeseen jossa valitsin bingorivin Perhonen, keltainen, kimallus.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

DT kortti: Lauran korttihaaste #44 - sanomalehteä

Lauran korttihaasteessa oli aiheena sanomalehden käyttö taustana.

Tässä kortissa olen käyttänyt vanhaa 60-luvun lehteä ja kraft on valloillaan. Väriä olen yrittänyt luoda alkoholimusteilla. Pienet väritipat on puhallettu läiskiksi juomapillillä. Toki Tim Holtz käyttää tietysti pullotettua ilmaa, jolla läiskät kyllä leviävät vieläkin paremmin. Leimat ovat Timpan.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Fiskarettes DT: Raitaa lävistäjällä

Fiskarettes on jo saanut uudet DT:t, mutta lupasin vielä tehdä jotain pientä heinäkuussa sivustolle.

Tässä skräppisivussa kokeilin tehdä ikkunalävistäjällä taustaa. Napsuttelin kuvioita yksivärisistä silpuista ja tein niistä tuollaisen monivärisen raidan sivuun. Paperia kuluu vähemmän, kun aaltoneliön puolittaa raitaa tehdessä.

Työssä käytetyt Fiskarsin tuotteet:

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kesäilta

Vanhoja printattuja valokuvia pyörii vieläkin pöydällä ja vihdoin sain tämän auringonlaskun skräpättyä. Taustapaperi valikoituin taas kerran kuvan perusteella ja tällä kertaa teemana oli masking ja mistit sekä perfect pearls jauheet.

Alareunan kiehkura kyllä näyttää enemmän kiiltävältä ja isolta tahralta valokuvassa, mutta siinä on yritetty käyttää Timpan kiekuramaskia ja päälle on töpötelty kuparin väristä perfect pearls-jauhetta. Kukat ja kakkupaperi on sumutettu oranssilla mistillä, samoin kuin yläkulman Timpan minimaskit.

Onnistuin muuten sitten tämän jälkeen kadottamaan kaksi pikkumaskia pesun jälkeen. Toinen lehdistä sentää löytyi lattialta valokuvauspaikan vierestä, mutta toinen kukkanen on yhä kateissa. Pieni ja väritön on sittenkin kirosana meillä...

torstai 12. heinäkuuta 2012

Tuunattuja kortteja osa 2

Jatkoa vanhojen, aikoinaan ei-niin-onnistuneiden korttien tuunaamiseen. Tämä kortti oli alunperin mallikortti kaverille kutsukortiksi ja aika laimea tapaus. Nyt siitä tuli onnittelukortti. Säästin taustatapetin ja kukkaset ja nain niiden väreihin sopivaa muuta koristetta korttiin. Vintagea tästä sitten tuli ja kukkasia ei tarvinnut kuin hieman siirtää - onneksi nuo liimapisteet eivät ole ikuisia vaan pienellä vaivalla lähtivät irti vahingoittamatta muuten korttia.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

P*skarteluhaaste #148 - Ninarskun haaste

P*skiksessa oli Ninarskun haasteen vuoro. Nyt ei saanut käyttää kuviopapereita lainkaan ja tämähän sopi minulle hyvin. Ensin mietin kortin tekemistä leimaillen, mutta sitten nappasin kiertoon lähtevien kasasta matkamuistolahjoituksena saatuja lasinaluisia. Ja niin sitten päätin kokeilla niiden tuunausta.

Maalasin valkoisella askartelumaalilla ihanaiset englannin maaseudun kuvat piiloon (tela olisi tässä hommassa ihan hitti, mutta eihän minulla sellaista ole pienikokoisena) ja hieman sävyttelin laattoja DI-musteilla. Kuivuminen kesti tänään ihan hirvittävästi. Jhtuneeko kosteasta ilmanalasta vai mistä, mutta kuivumista piti auttaa  vielä puhaltimella. Vasemman puolinmaisessa on vihreitä värejä Shabby Shutters ja Bundled Sage, keskimmäisessä sinistä eli Stormy Sky ja Tumbeled Glass ja oikealla Milled Lavender. Leimailin päälle Timpan leimoilla mustalla ja sinisellä Archival Ink:llä.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

HAASTE[EL]LISTA

Joko olette huomanneet? HAASTE{EL]LISTA on virtuaaliskräppäystapahtuma elokuussa. Itsekin ajattelin olla kuulolla.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

DT-kortti: Lauran korttihaaste #43 - nimi

Lauran korttihaasteessa piti työstä löytyä NIMI. Tämä kortti lähti jo edellisellä viikolla synttärisankarille. Tällä kertaa korttiin valikoituivat  "hempeän" miehiset kuviot ja sävyt. Kuviopapereiden sijaan tein taustan teipeillä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Bloginamuja

Maissi on avannut uuden blogin blogspottiin ja sen kunniaksi järjestää arvontaa. Kannattaa osallistua!

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Tuunattuja kortteja osa 1

Käykö teille koskaan, että joku kortti jää vähän paitsioon, nurkkaan ja käyttämättä? Itse olen tehnyt niin paljon kortteja, että näin kyllä on käynyt. Kaivoin "pölyttyneitä" kortteja esiin pinkan ja pohdin, voisiko niille tehdä jotain. Tässä on muutama tuunausyritys ja samalla kokeilin erilaisia väriyhdistelmiä - sellaisia mitä en ole juurikaan muuten käyttänyt.

Ensimmäisen kortin alkuperäinen versiota en blogista lopulta löytänyt (itsesensuuri toiminut?). Lisäsin siihen paperia, vähän koristeita, tuhosin siis taas silppuja.... Ei tästä vieläkään tullut täydellistä tunnepläjäytä, mutta ehkäpä se menee pikkuisen nimpparikorttina.

Toisen kortin alkuperäinen versio on tässä. Tein sen ihan kokeilumielessä malliksi kaverille ja ei se sellaisenaan ollut todellaaan hyvä. Lintu veks ja silppulaatikkoa tyhjäksi...

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Vintegea

 It's all about vintage and beauty-haasteessa oli aiheena "kaikki käy". Siispä näillä korteilla mukaan haasteeseen. Kumpikin on tehty samalla reseptillä. Kieputuskukkia ja köynnöksiä marianne designin stanssilla, muutama viiri ja vintagekuva sekä kapeasta pitsinauhasta rusetti. Toimii sikahyvin, vaikka itse sen sanonkin. Osa papereista silppulaatikosta, osa on DCWV:n. Punainen korttipohjakin sopi korttiin, vaikka olen ostanut pohjat joulua silmällä pitäen.


torstai 5. heinäkuuta 2012

Joulukorttihahmotelmia

 Kesäloma on alkamassa eli juuri oikea aika alkaa joulukorttien suunnittelu. Ajattelin ainakin tehdä muutamia koemalleja eri ideoista ja tässä on eka. Lopulta kyllä teen varmaan useita erilaisia malleja, mutta joskus on hauska vain testailla ideoita.

Näissä on lähdetty liikkeelle talvialesta ostamillani stansseilla. Halusin kokeilla kalvon väritystä alkoholimusteilla eli näissä on käytetty hopean väristä mixativea ja kahta eri punaisen sävyä (ja luonnollisesti en kirjoittanut ylös, mitkä sävyt ne olivat. Mutta earth-värien kirkkaimpia punaisia kuitenkin). Leikkasin joulukoristeet stanssilla ja kiinnitin pitkänomaiseen korttipohjaan. Nuo nimittäin ovat yllättävän isoja leikkeleitä. Kiinnitin seuraksi jämälaatikon halpisnauhaa korttiin.

Toisessa kortissa kokeilin reunustamista piirtärm ja toinen on ilman. Reunus kokoaa kortin paremmin, mutta tuo vapaalla piirtely ei ehkä ole paras ratkaisu. Pitäisi siis keksiä vieläkin parempaa.


keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Fiskarettes DT: skräppäystä

*
Tällä kertaa tein vahvoilla väreillä perinteisen skräppisivun. Sivun värit valikoituivat suoraan kuvasta, missä niin isäni kuin poikani olivat sävy sävyyn oranssiin pukeutuneena.

Korostin oranssia niin mustalla ompeleella, mustilla tarroilla kuin mustalla musteella. Iso paperi taustalla on leikattu muotoonsa Ovaalin muotosapluunan reunalla ja tähtipaperi on taas muotoiltu sen ovaalilla reijällä. Minusta nuo sapluunat ja erityisesti niiden reunat ovat hyvä tapa muotoilla juuri isojen papereiden reunoja. Lentokonekoriste on leimattu, embossattu ja lopulta leikattu irti valkoisesta paperista.

Sivussa käytetyt Fiskarsin tuotteet:
Squeeze Punch kuvioleikkuri XL – Pipariympyrä (3776)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

DT kortti: Lauran korttihaaste #42 - Vintage

Uusi rupeama Lauran Korttihaasteen DT:nä alkaa kesän kunniaksi. Tällä viikolla aiheena oli Vintage.

Korttipohja on taas stanssattu GoKreaten isoilla stansseilla, koristeet taas ovat Magnolian stansseilla tehtyjä. Hitunen timpan teippiä, kakkupaperia, haaraniittejä ja tulostettu kuva. Saaja piti kortista kovasti!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Maskeja ja sapluunoita


Heinäkuussa tutustumme maskien ja sapluunoiden ihanaan maailmaan KoukussaKorttien haasteessa "Timpan tyyliin". Kaikki siis kipin kapin KK-sivuille osallistumaan! Maskit ja mistit ovat tällä hetkellä aika iso hitti skräppäyksessä taustojen luomisessa, mutta niitä toki voi käyttää myös korteissa.

Maski on jokin muoto (kiekura, perhonen, tms), joka estää värin kiinnittymisen aluspaperille. Eli maskia käytettäessä alkuperäinen tausta näkyy maskin kohdalla ja muu osa esim värjäytyy. Sapluuna on maskin vastakohta ja sapluunassa taas tausta värjäytyy vain sapluunan kohdalta. Ohessa Timpan ohjeita youtubessa, kuinka maskeja voidaan käyttää :  http://www.youtube.com/watch?v=F5vH33cnme0&feature=results_main...

Sitten vielä vinkkejä kotikutoisiin sapluunoihin ja maskeihin:
  • Lävistimet ja stanssit - näillä saa luotua omat maskit helposti. Lävistimellä voi esimerkiksi leikkailla paljon perhosia, asetella ne paperille ja suhkutella väriä päälle. Mikäli käytät musteita hiertäen, suosittelen, että käytät jotain irtoavaa tarraa/liimaa perhosten alla, jotta maski pysyy hyvin kiinni alustassa värin levityksen aikana.  Tekemällä maskit/sapluunat ohuesta muovikalvosta paperin sijaan, ne ovat pitkäikäisiä. Muovikalvot voi kierrättää vaikka pakkausmateriaaleista.
  • Lävistyksessä syntynyt reikäinen paperi taas on luonnollisesti hyvä sapluuna. Mistien ja musteiden käytön lisäksi voit kokeilla akryylimaaleja, gessoa tai vaikkapa leimaamista. Ihana perhonen syntyy leimaamalla tekstileimalla perhossapluunan läpi.
  • Kakkupaperit, pitsit, reikäiset kankaat
  • Seinämaalaukseen myytävät sapluunat
  • Kankaanpainantaan myytävät sapluunat
  • Piirtäen itse ja leikaten terävällä veitsellä/saksilla
Maskeja ja sapluunoita siis voi käyttää
  • Musteiden kanssa (väri hierretään, tuputellaan...)
  • Mistien kanssa (tee itse omat suhkutettavat mistit Distress Ink väreistä tai osta valmiita suihkeita)
  • Maalien kanssa
  • Gesson kanssa
  • Leimasimien kanssa
  • Hiekkapaperin kanssa !
  • Tai tietty yhdistäen näitä ....
Ohessa muutama skräppityö, joissa taustat on tehty Timpan maskeja ja punchinellaa hyväksikäyttäen. Itse olen käyttänyt näissä maaleja, gessoa ja omatekoisia mistejä. Vaaleanpunainen paperi on koristepaperi, josta en pitänyt ja sitä on siis tuunattu. Sininen on taas aloitettu pakkauksesta leikatusta pahvista.

Juhannusarvonnan tulos



Juhannusarvonta on nyt saatu päätökseen Random.org:n ystävällisellä avustuksella. Lehden voitti Armiida, jota onni tuuppasi kunnolla! Armiida - otathan minuun pian yhteyttä, niin saadaan lehti heti postiin!