lauantai 30. huhtikuuta 2011

KK Ilmatteeks haaste #4: Telinekortti

Tässä KK haasteessa jujuna oli lisäksi, että jotain pitäisi olla ilmaiseksi saatuna. En tiedä kelpuutetaanko minun vaatteen mukana saamani lappunen ja housujen varanappi tähän. Täytyy sanoa kyllä, että tuo kukkalappunen oli todella nätti - mutta en minä sen takia sitä huivia ostanut :) Nappeja olen myös saanut ystävältäni lahjaksi, mutta enää ei kyllä voi sanoa onko tuo keskimmäinen vaaleanpunainen nappi sieltä vai ei... Puutarhatunnelmissa kuitenkin kortissa mennään, taustapaperi on Cosmo Cricketin ja työkalut Tiimarista. Tää kortti voisi olla vaikka mulle itselleni, kun se on niin ihanaa aloittaa puutarhankuopsutus kausi. Toivottavasti saamme kesäveden järvestä pulputtamaan tänä viikonloppuna. Ainakin kadun papat ovat olleet aktiivisia aina Vapun aikaan.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vastaisku kaaokselle - eka erä

Tässä pöydässä ne kaikki ihanat kortit syntyvät... Tai jäävät syntymättä, kun mitään ei löydä. Tämä kaaos on ollut ihan kamala. Askartelutilan ihanat artikkelit, kanssablogaajien kauniit kuvat omista askartelusopukoistaan, ovat innoittaneet minua SIIVOAMAAN ja järjestämään omaa soppeani. Eka erä on kai kääntynyt hieman minun voitokseni, mutta taistelua vielä on:

Pääosin säilytän tavaroita tässä kirpparilta pala palalta ostetusta Lundiasta. Kaapinovetkin ovat kahta laatua, mutta eikös se oo vaan persoonallista? Kun ekat Askartelutilan artikkelit ilmestyivät, ryhdistäydyin ensin tämän suhteen ja lisäsin alemmat mustat ovet ja muutaman hyllyn lisää.
  • Oven takana on piilossa Big Shottini ja stanssit (muovilaatikossa, ei hyvä), useampi muukin muovilaatikko sekalaiselle sälällä kuten askartelumaalit ja muut värit, lävistimet , kuumailmapuhallin, jne.
  • Ovien väliin jäävässä välikössä on kaksi salkkua pikkunippeleille kuten koristeille, napeille, chip board kuviolle, jne. Niiden järjestämisessä oli 4-vuotiaan apu korvaamatonta.
  • Paperit ovat mustan oviparin alapuolella. 12" paperit muovisalkussa, kaksi muovilaatikkoa joissa on toisessa muovitaskuissa silppua ja toisessa on pienempiä paperikokoelmia. Miten kaikilla muilla on vain pieni määrä silppua ja minulla aivan kamalasti? Nämä olen yrittänyt lajitella väreittäin (valkoine, kelta-oranssi, puna-pinkki-violetti, joulu, sininen, vihreä, ruskea-harmaa-musta. 
  • Näiden alla on valmiita kortteja korissa, leimasimet ja leimasinvärit muovilaatikoissaan.
  • Lipastossa on järjestämisen varaa: korttipohjia, sekalaisia papereita rullalla, nitojat ja tarroja
Niin ja se siivousprojektin tulos torstailta. Pöytä näkyy ja kaivoin keittiönkaapista vanhat Arabiat hyötykäyttöön. Kaksi kannua kynille ja saksille, tms. Yksi kulho napeille, joita en ole vielä lajitellut ja soppakulho sekalaiselle sälälle joka on NIIN tärkeää. Promarkkerit olivatkin jo aikaisemmin tuossa Ikean reikäpurkissa. Mutta vieläkin mulla on niitä muovilaatikoita pöydällä. Yhdessä on tarrakirjaimet, jotka eivät millään löydä sopivaa paikkaa (olen kokeillut myös mappia), keskeneräiset työt ja CD-laatikollinen lisää silppua, nyt seteittäin....

 

Ongelmakohtia ovat vielä stanssit (iso muovilaatikko ei ole hyvä niiden säilyttämiseen) ja tuo silppu. Mistähän mä saisin sellaisen sopivankokoisen lokerikon tähän työpöydälle niille? Bauhaus tarjosi järeää työkalulaatikostoa (metalli) "vain" 150euron hintaan. Siinä olisi ollut sopivan matalat laatikot. Kolmas asia olisi varmaan jostain luopuminen, mutta en mä nyt sellaista voi tehdä. Oon heittänyt juuri kaksi muovikassillista pientä kangassilppua roskiin....

torstai 28. huhtikuuta 2011

Haaste: Yllätys omin käsin

Uskallatko ottaa haasteen vastaan? Lupaan tehdä jotain käsin viidelle ensimäiselle tähän postaukseen ilmoittautuneelle. Valitettavasti ilmaista lounasta ei ole, vaan sinun pitää pistää haaste kiertämään ja lupautua tekemään jotain itse...  Itse bongasin haasteen Paperiliittimen blogista, haaste on alunperin lähtenyt liikkeelle täältä

Muoks. Löytyykö vielä uskalikkoja?

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

BINGO #9 - hokkus pokkus

Vähän samaa värimaailmaa kuin aamun p*skiksessa, mutta nyt vähän vähemmän OA:n kuviopapereita. BINGOssa valitsin riviksi 2 leimaa - 2 väriä - 2 kerrosta. Ja nyt yritin pidättäytyä vain kahdessa kerroksessa.... Mutta tota vihreätä taustaa ei kyllä lasketa :) Olin ajatellut jo aikaisemmin, että näitä Doodle-leimoja pitäisi käyttää jossain ja nyt ne pääsivät korttiin. Tosin arvoin sinisen ja vihreän värin välillä hetkisen, ruskea oli selvä valinta kaveriksi. Ei paha värittelyharjoitus, mutta mun täytyisi kyllä löytää hyvä muistilista siitä, miten noita varjoja pitäisi tehdä. Pelkkä ajattelu ei näytä toimivan... Vielä nyt tyydyn värittelemään aika yksinkertaisesti noilla promarkkereilla enkä uskallakaan leikkiä puuväreillä tai muilla.

P*skarteluhaaste #88 - Resepti



Loman viimeinen päivä on taas puuhapäivä. Paljon haasteita, hitunen puutarhatöitä ja leipoakin pitäisi ehtiä, toivottavasti tunnit riittävät tänään!

Aloitetaan siis P*skiksesta, jossa mentiin reseptillä: 3 PAPERIA, 1 NAUHA ja 3 KUKKAA . Tein ihka ensimäisen Tri-shutter-korttini! Ohjeita piti vähän tihrustella paristakin paikkaa, mutta hyvin se sujui. Tälläiseen korttiin saa mahdutettua niin paljon ihania October Afternoonin papereita että hävettää. Luulen että niitä on kyllä enemmän kuin kolme. Edestäpäin katsoen näkyy kyllä lähinnä vain kolme. Kokeilin tällä kertaa valita ruskean, vihreän ja keltaisen värisiä papereita. Pohjakartonki on kraftia. Kukat on tällä kertaa leimattu DistressInkeillä (Wild Honey) ja samaa sävyä on käytetty tekstien reunoissa, tekstin olen pitkästä aikaa leimannut, perinteisellä Vintage Photolla. Nauha läytyy ja muuten koristeina on mulle lähellä sydäntä olevia perhosia, MD:n stansseilla stanssattuna. Kukkiin ja perhosiin on lisätty hieman keltaista kimalletta ja perhosiin vielä tehty helmiä.


Tässä vielä muutama lähikuva. Hups, kimalle ei oo vielä ihan kuivaa ja varjot ovat aika mielenkiintoiset :) Haastava kuvattava


tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pöllöjä

Koukussa Kortteihin haasteeseen syntyi tälläinen kortti October Afternoonin papereista. Ovat ne kyllä syötävän ihania, mutta helposti saan hieman levottomia kortteja. Millään en malta valita vain yhtä tai kahta kuviopaperia vaan kaikki pitäisi mahduttaa korttiin. Nappeja tehty glossyllä, Doodlen Esme ja vähän nauhaa. Iloinen sillisalaatti?

Seuraavaksi sitten taas takapihalle vattupuskan kimppuun. Ilma näyttää yhä lupaavalta!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Hieman outo vintage-kortti

KoukussaKortteihin Vintage-haasteessa oli malliluonnos, jossa oli pyöreä kuvan paikka, ylhäällä nauha ja pystysuora alue. Ajatukset ovat viime päivinä olleet muksun synttäreissä ja ihanassa kevätsäässä, eikä kortteilusta tule mitään. Punaisena lankana tässä piti olla ei-romanttinen vintagekortti, jossa voisin kokeilla Graphic45-papereista. Löysin nimittäin jokusen Art Deco-tyylisen paperin aikoinaan Papruksesta, jossa ei huokunut sitä romantiikkaa (nättejä tyttöjä ja kukkia) vaan autoja, junia, lentokoneita ja artdeco-julisteita. Sitä Hercule Poirot-tyyliä, kuten televisiosarjassa. Lopputulos oli outo. Tein sen myöhään eilen illalla ja nyt aamulla mietin, meneekö kortti kierrätyspapereihin vai otanko siitä kuvan. Päätin ottaa kuva, ihan siksi että nuo pyöreät aakkostarrat sopivat hauskasti stanssattuun ympyrään.. Tätä voisi käyttää jossain kortissa toisenkin kerran. Olisi tainnut tämä paperi sopia johonkin toiseen luonnokseen paremmin :)

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Aarteita etsimässä - lastenkutsujen ohjelmaa

Upea kesäinen ilma mahdollisti synttärikemuihin aarteenetsinnän takapihalla. Viime vuonna etsintä oli sisällä ja sanallisilla tehtävillä, mutta nyt kävin nappailemassa muutamasta selkeästä kohteesta valokuvan, jotka toimivat vihjeinä kohti lopullista aarretta. Valokuvasuunnistus sopi hyvin 4-6vuotiaille juhlijoille, mutta kyllä kuvien kanssa saa olla tarkkana. Ajatuksena oli siis, että aloitetaan yhdestä kuvasta ja sieltä löytyy seuraavan piilon vinkki. Esim eiväthän nuo oikein huomioi eroa omenapuun tai valtaisan tammen väliltä :) Toki oma hauskuushan on juuri oikean paikan etsimisessä. Lisäksi oli virhe laittaa kaksi samankaltaista piilopaikkaa, sillä nyt lapset meinasivat mennä suoraan loppupään "säkille", mutta onneksi suusanallinen vinkki "laskekaa montako säkkiä kuvassa näkyy) ohjasi lapset oikeaan suuntaan. Päivänsankari toki meinasi vähän turhankin nopeasti keksiä piilopaikat mutta onneksi muillakin oli roolinsa tässä leikissä. Kuva ei siis saisi olla liian helppo, mutta ei kuitenkaan liian vaikea... Tärkeätä oli myös että kaikille oli oma kuva, olinkin tehnyt piiloja yhtä monta kuin vieraita oli tulossa.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä?

Eilen illalla tuli ahaa-elämys ja tajusin, että minähän en ole tehnyt omalle pikkukullalleni ollenkaan synttärikorttia... No ei hänen tarvitse kortitta juhlia, mutta viime tinkaan se meni. Korttipohja oikeastaan oli aloitettu jo aikaisemmin ja siinä oli pohjan kuviopaperit jo liimattuna (Making Memories  - True Blue) Nyt tein merirosvosynttäreiden teemaan sopivaksi tähänkin tuon Doodlen merirosvon. Numero 5 Tim Holtzin grungekartonkisetistä ja maalasin sen akryylimaaleilla samoin kuin paksummat tarrakirjaimet, koko komeuden päälle vielä koholakkaa.  Rosvon taakse laiton vielä vähän oranssia ja kuviopaperia.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Hernepusseja


Teimme pojan kanssa yhdessä hernepusseja synttäriohjelmaa varten. Samalla pääsin hyödyntämään tilkkukasaani pois. Sain pojan piirtämään yhteen pusseista hieman kangastusseilla. Lampaita kedolla kukkia syömässä... Kuulemma Late, vauvalammas ja Sirkka. Sirkka taitaakin pistellä kukkasenkin poskeen.

10 mieluisinta skräppäys- tai kortteilutarviketta

Xing haastoi listaamaan 10 mieluisinta skräppäys- tai kortteilutarviketta. Ja haaste kuulosti niin mukavalta, että päätin liittyä mukaan. Kortteja olen tehnyt aktiivisemmin pari vuotta, erityinen hairahtuminen aiheeseen viime kesästä lähtien ja sitä ennen perinteisiä joulukortteja vuosia. Mutta vajaan vuoden aikana on jo jotain tullut opittua kantapään kautta.

1. Paperileikkuri
Sakset ja viivain eivät toimi tälläisellä suurpiirteisellä ihmisellä. Leikkuri auttaa minua hahmottamaan kortin suhteita ja se suora kulma tulee ilmaiseksi. Muutama päivä ilman tätä laitetta aiheuttaa korttien tekemisessä selvästi vieroitusoireita. Skräppäyksessä saatan selvitä hivenen kauemmin ilman tätä tarviketta. Käytössä on minullakin Fiskarssin 30 sentin leikkuri, jossa olen huomannut muiden tavoin nopeasti tylsyvän terän. Mutta siltikin korvaamaton.


2. Tarrakirjaimet
Käsiala on sitä mitä se on - harakanvarpaita, joten otsikot ja terveiset on mukava tehdä jollain muulla tavoin. Olen kokeillut myös akryylileimasimia (irtokirjaimet) ja niillä tulevat tekstit ovat makuuni hieman isoja. Stanssatut kirjaimetkaan eivät vielä ole syrjäyttäneet tarrakirjainten ihanaa maailmaa. Nykyään näyttävät kirjaimet olevan aina tarkoituksella ihan vinossa.

3. Perhosleikkurit ja stanssit
Jos joku muoto minua kiehtoo, se on perhoset. Niitä on kertynyt jo ainakin 6 erilaista stanssia ja leikkuria. Isoja ja pieniä. Enemmänkin voisi olla, heh...


4. Napit

Onkohan se syy, että nappeja on ihana soljutella sormien läpi, niitä löytyy sateenkaaren kaikissa väreissä, mutta napeista pidän. Välillä vaan ongelma on etten henno niitä kortteihin tuhlata, vaikka nappeja on aivan kamalasti. Ostin ihan ympyrälävistimiä, jotta voisin tehdä Maikon ohjeella nappeja.

5. Taustatekstileimasin
Leimasimia on alkanut kertyä paljon. Värittelijä en ole, enemmänkin taustojen ja yksinkertaisten koristeiden suosija. Harkanvarpaat kortin taustassa on minusta vain niin kaunista...


6. Distress Ink Vintage Photo muste
Musteita olen ostanut useampia, mutta eniten huomaan käyttäväni juuri Vintage Photo mustetta. Reunoihin, väritykseen, ihan mihin vaan...

7. October Afternoon
Tyylillisesti ehkä pidän eniten OA:n papereista. Ei liian romanttista, vaan pehmeästi väritettyjä, mutta värikkäitä, leikkisiä ja iloisia. Samaa ilottelua tosin olen löytänyt myös Cosmo Cricketiltä tai My Mind's Eye:lta.

8. ColorCore
Leimaamiseen tämä paperi ei minusta sovi, mutta muuten sadat erilaiset sävyt kiehtovat minua ja pidän paperin tekstuurista. Olen ostanut useammankin 15*15 paperisetin, jossa on ihanaisia sävyjä.

9. Postimerkit ja postileimat

Toinen leimasin- ja tarratyyppi, mistä pidän on postimerkit ja postileimat. Niitä on viljelty moneen korttiin.


10. Kaksipuoleinen teippi
Ei liimatahroja, kuivumisen odottamista, vaan siistiä työtä. Minultakin... Ainoa miinus on se roska, mitä tuosta jää jäljelle.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Kesän odotusta

Jehkon KK-haastessa piti näkyä perhosia. Voiko olla parempaa aihetta :) Harjoittelin hempeämpiä värejä tällä kertaa, sillä vaaleanpunaista ei liiemmin yleensä minun korteissa ole. Kimalletta siipiin ja pearl makerilla vielä helmiä, kyllä on söpöstelyä kerrakseen. Kuvissa valitettavasti kimmellys ei kovasti näy. Alunperin ajattelin tehdä hieman ronskimman tyylisen kortin, mutta päädyinkin kuluttamaan DCWV:n luxury stackkiä, taustapaperi 7gypsies Lille:stä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

BINGO! -haaste #8: matka vapauteen

 BINGOssa oli haasteellinen ruudukko, koska pääsiäiskorttia en enää halua tehdä. Eilen illalla nimittäin pistin jo pääsiäiskortit postilaatikkoon. Mutta kyllähän siellä oli sopiva rivi, nimittäin:  Ommel - Kohotettu - metallikoriste. Aamulla avasin 7gypsies Lille-paperipakkauksen p*skiksen merkeissä ja nyt jatkeraan samaan tyyliin. Innostuin silhuettimuodoista ja niillä jatketaan. Perhosia ja lintuhäkki. Metallikoristeet väritin promarkkerilla mustaksi. Glossya lisäsin niin lintuhäkkiin kuin perhosiin ja osa perhosista sai villapaidasta puretun muovihelmen koristeeksi. Taustapaperista nappasin keltaisen ompeleen väriksi. Teksti taisi sittenkin tulla vähän korkealle, mutta en nyppinyt tarrakirjaimia enää irti...



P*skarteluhaaste #87 - Kirjanmerkki

Nämä 7gypsies paperisetin paperit ovat todella monimuotoisia, joten en kyllä paljon pysty lisäämään tavaraa tähän kirjanmerkkiin. Ainoastaan pari postimerkkitarraa laiton kortin pohjalle. Sekä taustapaperi että linnun paperi on siis Lille-setistä otettuja. Paperi on sen verran ohutta, että teippasin sen kierrätyspahvin päälle. Olen ihastellut monessa blogissa lintuhäkkejä ja niinhän sitten kävi, että minunkin oli saatava sellainen. Lintustanssia ei ole vielä, mutta tämä tipunen on tehty perinteiseen "leikkaa mainos ja käytä sapluunana"-tyyliin. Tänään ajattelin kokeilla muissakin haasteissa (Jehkon KK ja Bingo näitä papereita), joten puuhapäivä tulossa loman merkeissä...

Kirjamerkillä siis osallistun tämän viikkoiseen p*skikseen - aiheena siis kirjanmerkki

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Virvon varvon, tuoreeks terveeks

Ihanaa skräpätä ajankohtaisista tapahtumista, kun pystyy heti tulostamaan kuvat... Poikani oli ekaa kertaa virpomassa ystävänsä kanssa ja hyvin se meni. Ei tarvinnut edes montaa kertaa muistuttaa kiittää herkuista ja loru oli hyvin hoidossa opeteltu ulkoa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Inspiroidu 155: Palapeli

Nyt ei enää voi valittaa, että ei ole kuvamateriaalia printattuna. Yli puolen vuoden puhumisen jälkeen valokuville tarkoitettu printteri rantautui vihdoin meille. Testiprinttaukseen valitsin mm tämän kuvan ja siitä pitikin heti tehdä sivu. Nyt ei ole enää yhtään tekosyytä, miksi en voisi tehdä Lapin retkestä haikailemaani albumia. Tässä huomasin, että pidempi journaling olisi ollut poikaa, mutta en varannut sille tilaa ajoissa. Hiljalleen alan oppia että sitä tekstiäkin voisi sivuihin lisätä. No albumissa pääsen kertomaan "hurjasta" joenylikahlauksesta, mitä tein reissussa...

Tällä mukana Inspiroidu haasteessa, missä piti joko kuva tai koristeet laittaa palapelin muotoon. Minulla on noita koristeita paloina.

Maatuskoja ja kukkoja

Järjestelin papereita ja löysin kasan OttobreDesignin ilmaiskaavoja ja ohjeita printattuna. Nämä olivat tarkoitettu aplikointiin, mutta tuo maatuska oli kovin kivan näköinen ja suorastaan houkutteli kuluttamaan värikästä silppua. Minä kyllä teen toisenkin kortin näillä!

Muuten olo on ihan orpo, suorastaan kuin toinen käsi puuttuisi. Lainasin nimittäin paperileikkurin ystävälleni hääkutsujen tekoa varten. Eihän sitä osaa mitään tehdä enää ilman sitä...

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Inspiroidu 037: Työväline

Nyt se alkaa todenteolla. Kynsien alla multaa. Sisällä vielä pärjää lusikalla, mutta ulkona voi kohta ottaa lapion ja haravan käyttöön.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

BINGO #7 - läppäkortti

 Kun kerran tänään aloitettin P*skiksessa koristelemaan korttia yltä ja päältä, niin jatketaan samaan tyyliin. Tosin yritys oli tehdä hieman runsaammalla tyylillä kortti. Valitsin nimittäin BINGOssa rivin Ruutu - Höyhen - Läppäkortti.   Läppäkortti onkin minulle ihan uusi tuttavuus. Paperit valikoituivat October Afternoonin Thrift Shop ja Cosmo Cricketin Togetherness silpusta.  No eivät nuo ihan pienintä silppua olleet :)

Alussa tuntui hyvältä, mutta sitten torttu hieman lässähti. Höyhen oli kamalan vaikea lopulta lisätä, sillä ensin ajattelin laittaa Doodlen Esmelle pyrstöhöyhenen. Ja se oli kyllä aika outo. Lopulta leimasin pari sulkaa korttiin. Luulen että Esme vaan olisi pitänyt jättää kokonaan pois ja jättää ruutupaperi lähes tyhjäksi. Mutta kun huomaa virheensä vasta kun teippi onkin liimautunut korttiin, on se jo myöhäistä... Laulussa kyllä puhutaan linnuista, joten Esme, leijapaperi ja höyhenet sopivat hyvin teemaan. Mutta visuaalisesti homma ei aivan toimi tuon soikion kanssa..


P*skarteluhaaste #86 - Kortin taka/sisäpuoli

 Tämän viikon P*skiksessa pistettiin miettimään myös mitä kortin sisällä ja takakannessa on. Täytyy myöntää että tässä kohtaa on minulla iskenyt piheys ja en ole kyennyt hienoja kuviopapereita ja materiaaleja ihan joka paikkaan pistämään :D Vaikka olenkin monessa blogissa tuollaisiin upeisiin kortteihin törmännyt, vaikkapa täällä

Minä sain omaan korttiin innoituksen Mai Makings blogista , jossa Mai tekee ihanan yksinkertaisia, mutta kauniita kortteja. Basic Greyn cupcake-koristelu paperi pääsi vihdoin korttiin asti. Samalla sain käyttää lisää viikonloppuna ostamiani Stansseja.. Etupuolelle tuli yksinkertainen rinkula muffinsikuviolla ja saman paperin taustaa käytin tuohon isompaan pitsiympyrään. Koko komeuden kiinnitin kohotarroilla korttiin. Sisäpuolelle tuli enemmän kuppikakkusia ja tein stanssilla ison reiän paperiin. Tuohon kohtaan on hyvä kirjoittaa lyhyet terveiset käsin. Stanssattu piparirinkula pääsi nurinpäin sitten takasivulle. Jotenkin kortin pitää minulla olla hyvin simppeli, jos koristeita on muuallakin kuin etusivulla.


tiistai 12. huhtikuuta 2011

Haitarikukkia

Sain ylläripaketista nämä kukkaset ja tarrakirjaimet. Ne sopivat hyvin tähän My Mind's Eye paperiin, joten tuumasta toimeen korttia väsäämään Villakeijun haasteeseen. Värimaailma ei ole ominta, mutta on mukava joskus tehdä vähän erilaista. Kuviopaperista minä nämä värit nappasin. Tagin voi työntää piiloon, mutta laitoin sen esille kuvauksen ajaksi. Colorcore-taustapapereita on hieman hiottu kynsiviiloilla. Kiva kun nekin pääsivät tositoimiin, sillä löysin ne hautautuneena kaapista vuosien takaa..

Mustaa, punaista ja kultaa

Vaikka pitsiä löytyy, niin sopisiko tämä kortti ihan hyvin miehelle? Kuva on napattu jostain vanhasta postikortista, minulla on näitä muitakin kierrätettäviksi omissa korteissa. Värit ovat aika vahvat, mutta olen aika tyytyväinen.

Osallistun kortilla Koukussa Kortteihin haasteeseen, missä piti käyttää pitsiä tai kakkupaperia kortissa..

Inspiroidu #154: Kangaspuut

Mulla on kangaspuut. Tosin palasina. Teknisesti olisi minulla se työhuonekin, jonne minä ne kangaspuut joskus pistän pystyyn. Paitsi että siellä on epätasainen betonilattia, seinistä tippuu rappaus alas, lämmitystä ei ole ja se on täynnä sekalaista roinaa ja epäilen että paikkaa ei ole siivottu ainakaan 50 vuoteen. Se on meidän entinen pannuhuone, joka odottaa hetkeä, kun omakotitalossa loppuvat remppakohteet kesken. Kangaspuut ovat mummoni, joka luopui harrastuksestaan kun häneltäkin meni työtila alta. Onneni oli toki, että hän antoi kangaspuunsa minulle.Tämän leiskan myötä minulle tuli taas intoa hoitaa niitä muita talon remppoja eteenpäin :)

Tässä leiskassa mennään aloittelijalle turvallisella tyylillä. Värit on napattu My Minds Eye:n kuviokartongista ja koristeita on vain muutamia. Pääsin testaamaan uutta stanssisettiä, mistä kyllä tykkään kovasti. Leiska osallistuu Inspiroidu haasteeseen, missä kaikkea piti olla Tuplasti.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Aaltopahvia

Koukussakortteihin Ilmatteeks-ryhmässä haastettiin käyttämään inhokkivärejä, materiaaleja ja tälläinen kortti syntyi. Siinä on ykkösinhokkivärini harmaa ja kakkosena aaltopahvi, mitä löytyy alimmasta piirongin laatikosta vielä paljon...

Paljon auttaa kun yhdistää suosikkeihin eli perhosiin, nappeihin ja tuollaiseen kivaan siniseen :D  Ennakkoon ajattelin käsitteleväni tuota aaltopahvia glitterillä/maalilla, mutta menihän se näinkin. Täytyyköhän mun tehdä vielä yksi kortti ja siinä testata noita?

Tuunausta

Tulee sitä joskus tehtyä muutakin kuin kortteja. Nyt on tuunattu paitaa. Jotenkin aina tuntuu siltä, että viimeistään pesussa paidat kutistuvat aina liian lyhyiksi. Olin ottanut sivuun pari paitaa ja uhrasin toisen jatkopaloiksi hihoihin ja alareunaan. Lisäksi kokeilin miten kohovärit toimivat korttien sijaan paidassa. Vapaalla kädellä kuviointia voisi harjoitella lisää ja tehdä vaikkapa ihan koukeroita toisella kertaa. Mutta paitaa on nyt testattu ja HYVIN toimii  - ihanan pitkä. Saa nähdä vielä miten kuviointi kestää pesun...

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Äitienpäiväkortti kukkasin

Sinellin kuukauden korttikisan aiheena on Kukkia äidille. Tässä niitä sitten on. Sanomalehdestä tehty kukkanen on käsitelty Distress Ink Vintage Photolla (sekä muste että kimalle) sekä suhkuteltu vielä kimallemistillä. Kukkapaperi on tehty leimaamalla ruskealla musteella ja embossaamalla Tea Dye värisellä Distreess embossausjauheella.  En kyllä tiedä, kuinka paljon sen on tarkoitus sulaa, mutta todella röhelö se on. Lopuksi vielä tuputtelin paperin Vintage Photo musteella ja mistillä sain värin leviämään tasaisemmin. Olisi pitänyt kyllä käsitellä pohja ensin, koska tuo Distressin jauhe on röpelöä ja eihän sen päälle ole enää kiva mitään levittää.

Jotta on torttu on todella kuorrutettu, niin stanssasin vähän kiehkuroita, "äidille" tekstin kirjaimet sanomalehdestä sekä perhosen. Paprukseen oli tullut lisää Marianne Designin perhosia ja nyt minulla on tämä "kaunein". Perhosissa ja taustassa on muutama puolihelmi. Äidille-tekstin laitoin tagiin, jotta se samalla pitäisi paremmin telinekortin auki.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Yksinkertaisia ekojoulukortteja

Nämä ovat kyllä todellisia ekokortteja.  Tehty jämäpapereista ja korttipohjana on kirjatilauksesta tullut suojapahvi. Värimaailma yhä ruskea, mutta nyt hivenen punaistakin sain mukaan. Taustapaperin lumihiutaleet sekä iso stanssattu lumihiutale on embossattu valkoisella. Mulla on noita stanssattuja sydämiä ja lumihiutaleita ruskean ja valkoisen sävyissä vielä tosi moneen korttiin tuhottavaksi :) 

Sydänkortista tuli hieman iso, mutta se sopinee hyvin ensi jouluna lahjakortin saatteeksi. Täytyy vaan tehdä vielä sinne pieni tasku, kunhan vain tiedän minkä kokoinen lahjakortti sinne pitäisi sujauttaa...