keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Paperilla DT: Juhlitaan Vappua




Paperillassa juhlitaan Vappua. Olen laiska äiti enkä ole innostunut koskaan askartelemaan vappunaamaria (naamiaisvaatteita on joskus suristeltu koneella), mutta Prismasta löytynyt kasvomaalauskirja on tuonut paljon iloa vuosien varrella. Lapsille naamion maalaaminen ei ole vakavinta työtä, sillä saaja on iloinen ihan pienestäkin taiteesta. Tosin kirjan kuvat nähtyään, vaatimustaso saattaa nousta :) Itse olen muokannut malleja reilusti yksinkertaisemmaksi, sillä omat piirtäjän taidot eivät ole lähellekään ammattilaisen tasoa. Kirjasta löytyi malleja niin perhosista ja keijuista eläinhahmoihin ja vähän karmivimpiin otuksiin. Meillä on aina päädytty siihen karmivaan vaihtoehtoon...

Kasvovärejä voi löytää ihan kirjakaupasta (omani taisin ostaa Stockmannilta), mutta laatumerkkejä voi ostaa vaikka Punanaamiosta.


Oikeanpuoleinen kuvassa oli ensimmäinen kasvomaalaus useampi vuosi sitten ja siitähän tuli hirmulisko. Kahdessa seuraavassa malli on jo kasvanut ja tyylinä oli cyborgi (keskimmäisen kuvan taiteilija oli Milla ja viimeisen kuvan työ on taas minun kädenjälkeäni). Vaikkapa ihmiskone minimissään syntyy kahdella värillä - mustalla ja valkoisella. Punaista käytettiin vain tuomassa muutama verinaarmu. Hirmuliskoon tarvittiin mustan javalkoisen lisäksi vihreätä maalia.

Aikaa työhön kannattaa varata tunti - jopa parikin, jos tekee isomman maalauksen. Yksityiskohtien tarkentamiseen kuluu yllättävän paljon aikaa ja kohde saattaa vaatia pieniä taukoja työn lomassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti