sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Islanti-minialbumi



Voiko tätä albumia oikeastaan kutsua minialbumiksi? Ei se nimittäin ole mikään ihan mini - ei kuitenkaan kooltaa ihan A4:nenkaan. Mutta se on albumi kuitenkin. Reissukuvista huomaan tekeväni usein albumin, koska en millään osaa karsia kaikkia ihania kuvia pois ja valita vain paria. Tässäkin albumissa päädyin lopulta printtaamaan kuvia jopa ihan mineinä, jotta saisin mahdollisimman paljon niitä piilotettua albumiin.

Sivujen taustoihin sain inspiraation Anskilta, joka oli tehnyt albumin mistailemalla ja sapluunoilla joskus muinoin kesällä. Kaikki sivut on tehty valkoiselle paperille yhtä tai kahta lukuunottamatta, käytin sinisen ja vihreän sävyisiä mistejä ja kullanväristä kohopastaa. Sapluunoita/maskeja keräisin myös kasan ja läiskin niitä ihan suunnittelematta sivujen päälle ja katsoin vain mitä satun saamaan aikaiseksi. Osa sivuista on vähän rajuja, osa on oikein mukavia ja rajoitettu värimaailma saa ne sopimaan yhteen albumiin, mutta samanlaisia sivuja ei tosiaankaan ole kahta. Kansi on muovia, joten se on kuvioitu alkoholimusteilla


Itse albumi on kierrätystä parhaimmillaan, se nimittäin on jostain tuhotusta koulutusmateriaalista välilehdet ja CD-taskuja. Niihin tein sellaisia miniminisivuja,

Otsikot on tehty tarrakirjaimilla, osa foam-kirjaimia, osa tarrapintaisia, mitkä olen sitten kuorruttanut perfect pearls/mica-jauheilla. Kirjaimet taas kerran pääsivät osin loppumaan kesken ja päädyin leikkelemään niitä puuttuviksi. Koristeita en laittanut tällä kertaa paljonkaan, koska taustat ovat aika vahvoja. Otsikot toimivat pääosin dokumentaationa. Kun yksiväriset kartongit loppuivat tein niitä lisää misteillä...

Osallistun tällä albumilla Skräppihetket-haasteeseen, missä oli maskit aiheena.
















5 kommenttia:

  1. Upea albumi ja paljon olet nähnyt vaivaa sen eteen!Ihanasti säilyy muistot matkasta tuossa :)
    Mukavat sunnuntain jatkot!

    VastaaPoista
  2. Hieno albumi, kyllä kelpaa katsella ja ihailla satumaisia Islannin maisemia. Tuli ihan matkakuume!

    VastaaPoista
  3. Upea albumi ja kauniita maskauksia! Kiitos kun tulit mukaan haasteeseen!

    VastaaPoista
  4. Hieno reissualbumi! Näitä ei tosiaan ihan parissa päivässä tehdä, mutta ovat sitten kyllä sen arvoisia.

    VastaaPoista